My story

Coach Milli moi!

 Tässä hieman minun tarinaani, tervetuloa mukaan!

 Nyt se lähti. Nyt oli vihdoin aika toteuttaa yksi haaveistani, eli perustaa oma yritys. 

Olen päättänyt pitää aiheesta blogia, sillä haluan kertoa hieman myös omaa tarinaani, koska olen tässä mukana ”kaikki peliin” periaatteella. Aion kirjoittaa omista terveellisistä elämäntavoista sekä ajatuksia urheilusta ja oikeaoppisesta ravinnosta, ja sen yhteydestä suorituskyvyn maksimoimiseen. Tuon myös esille tärkeitä pointteja yleisesti hyvinvoinnista ja edullisista tavoista ”buustata” omaa terveyttä.

Voisi sanoa että olen ”vanhan liiton” nainen, eli en juurikaan välitä trendeistä kuten ”superfood”.  Se sisältää paljon niitä asioita mitä olen pienestä asti oppinut syömään suoraan luonnosta, kuten esimerkiksi suomalaisia marjoja ja nokkosta. Uskon monipuoliseen kotiruokaan, ja  sen lisäksi saat Suomen luonnosta hyvin paljon terveyttä edistäviä ruoka-aineita, jos haluat edullisesti syödä terveellisesti.

Olen syntynyt Luvialla mutta olen porilainen henkeen ja vereen. Olen urheillut koko ikäni. Kilpailuvietti syttyi jo pikku tyttönä, kun juoksin isoveljen jekkuja pakoon tai kilpailtiin kumpi juoksi taloa ympäri nopeimmin. Näyttämisen halu ja veljen voittaminen jätti kovan kipinän sisälleni.

Koulutukseltani olen filosofian maisteri ja restonomi. Lisäksi valmistuin juuri ravintovalmentajaksi ja käyn samalla Suomen Urheiluliiton valmentajatutkintoa, parhaillaan olen 3 tasolla. Töitä olen myös tehnyt hyvin nuoresta asti, olen toiminut muun muassa urheiluvälinemyyjänä kahdeksan vuoden ajan. Tärkein projekti ja oppikoulu oli kuitenkin toimiminen Porin Kalevan kisojen 2015 pääsihteerinä.

Kilpaurheilun lopetin 2013 kun kerran operoitu nilkkavaiva uusiutui. Olen kuitenkin tyytyväinen kilpailu-urallani saavuttamiini asioihin, tärkeimpänä kruununa Kalevan kisojen pronssi 400m aj 2009 ajalla 59,04 ja Suomi-Ruotsimaaottelu-edustukset. Nuorten SM-mitaleita kertyi myös lukusia vuosien varrella, kuten myös nuorten maajoukkue-edustuksia. Vuosi 2009 oli kuitenkin huikea tason nosto itseltäni, joka jäi mieleen huikeana ”flow fiiliksenä”. Juoksin sinä kesänä useasti 400m aj alle minuutin. Siitä huolimatta, että opiskelin ja työskentelin silloin täysipäiväisesti, kulki juoksu Ihamäen Jussin valmennuksessa erinomaisesti. Oli myös hienoa treenata Nooralotta Nezirin kanssa ja seurata, miten kovalla työllä ja oikealla asenteella voi nousta nuoresta lahjakkaasta urheilijatytöstä kansainväliseksi huipuksi ja Suomen ennätys naiseksi.

Kuva Teneriffan leiriltä vuodelta jotain

 

Kokonaisuudessaan koko urheilu-urasta jäi käteen se ”matka”, ei se päämäärä. Matkalle mahtui upeita ihmisiä ja aivan mahtavia muistoja. Parin vuoden ”happihypyn” jälkeen kilpaurheilusta, on urheilemisen merkitys taas korostunut vuosi vuodelta enemmän ja enemmän. Treenaan edelleen paljon, ja samoja treenejä kuin 400m aiturina. Lisäksi uutena ”vanhana” harrastuksena pelaan myös salibandya naisten 2 divarissa Jsb:n riveissä. Hurahdin myös valmentamiseen, sillä veri vetää kentälle edelleen. Valmensin Tampereen Pyrinnön -01 ryhmää vuoden verran. Lisäksi remmissäni on 1 henkilökohtainen valmennettava, ja vedän myös satunnaisesti kasvattajaseurassani Porin Tarmossa treenejä.

Kantava voima itselläni on, että tekee mahdollisimman paljon itselle mieluisia asioita, suurella intohimolla. En ole koskaan ollut mustavalkoinen ihminen urheiluun tai ravintoon liittyvissä asioissa, vaan tärkeintä on tasapaino; välillä herkuttelee, välillä syö terveellisemmin. Välillä taas treenaan kovaa ja välillä löysemmin, fiiliksen mukaan. Se on ihan parasta, ja toimii minulla. Toivottavasti jokainen löytää tätä myöden oman optimaalisen tasapainonsa!

Tervetuloa valmennukseen!

-Coach Milli-